Mamma Mia! -leffana

Mamma Mia! on tunnettu Abban biisien varaan rakennettu musikaali, jonka pohjalta on tehty myös leffa. Leffa on monelle nykykatsojalle musikaalia helpommin lähestyttävä formaatti, joten tutustutaanpa hieman lähemmin Mamma Mia! -leffaan.

Leffa Abban biisien tahtiin

Mamma mia! on erityisen upea leffa sellaiselle katsojalle, joka haluaa tutustua Abban musiikkiin tai joka on Abban intohimoinen fani. Tässä leffassa nimittäin yhdistellään Abban biisejä mukaansa tempaavaan juoneen erityisen taidokkaasti.

Mamma Mia! -leffan juoni pureutuu naimisiin menevän Sophien ympärille. Sophie on päättänyt kutsua omiin häihinsä äitinsä entisiä kumppaneita ja samalla hän on päättänyt selvittää, kuka näistä kumppaneista on Sophien biologinen isä. Melkoinen soppa on siis luvassa tässä leffassa!

Mamma Mia! -leffa julkaistiin 18.7.2008 Suomessa ja sen on ohjannut Phyllida Lloyd. Elokuva on saanut myös jatko-osan: Mamma Mia: Here we Go Again!

Mamma Mia: Here we Go Again!

Mamma Mia: Here we Go Again! -leffan on ohjannut ja käsikirjoittanut Ol Parker ja elokuva perustuu Mamma Mia! -musikaaliin. Tämän elokuvan pääosissa nähdään Lily James, Amanda Seyfried, Christine Baranski, Julie Walters, Pierce Brosnan, Dominic Cooper, Andy Garcia, Colin Firth, Stellan Skarsgård, Cher ja Meryl Streep. Elokuvan ensi-ilta nähtiin 20.7.2018 ja sen elokuva oli huikeat 75 000 000 dollaria. Myös tässä elokuvassa kuullaan useita Abban kappaleita, kuten When I Kissed the Teacher, One of Us, Waterloo, Why Did It Have to Be Me? ja I have a Dream.

Tässä elokuvassa jatketaan siitä, mihin Mamma Mia! -elokuvassa viimeksi jäätiin. Elokuvassa nähdään myös Donna Sheridanin elämään liittyviä takaumia, jotka vievät hänen nuoruuteensa aina vuoden 1979 tapahtumiin. Takautumien kautta selviää muun muassa se, kuinka Donna aikoinaan saapui Kalokairi-nimiselle saarelle ja kuinka hän tapasi ensimmäistä kertaa tyttärensä Sophien kolme mahdollista isää. Jos siis Mamma Mia -elokuva upeine Abban biiseineen koukutti sinut, kannattaa seuraavaksi katsoa elokuvan jatko-osa Mamma Mia: Here we Go Again! – ja taas mennään mielenkiintoisen tarinan sekä Abban loistokkaiden biisien äärelle!

Posted in Uncategorized
silent-film