Myös elokuvateollisuus on saanut oman iskunsa koronaviruksen kourasta – muun muassa näin se on vaikuttanut

Kun koronan pandemia-aikaa alkaa olla takana jo pitkälti toista vuotta, aletaan olemaan siinä tilanteessa, että koronavirus on vaikuttanut aivan jokaisen arkeen tavalla tai toisella. Ei enää liene ketään, joka olisi säilynyt täysin turvassa viruksen seurauksilta. Toisille tämä on merkinnyt lasten tai omien opintojen siirtymistä etäopintoihin tai töiden siirtymistä etätöiksi, toisille taas vaikkapa vuosittaisen lomamatkan peruuntumista ja kolmansille niinkin pientä asiaa kuin maskin käyttämistä julkisilla paikoilla liikkuessa. Olivat vaikutukset sitten pieniä tai suuria, on tässä vaiheessa jokainen saanut jo kokea ne nahoissaan.

Koronavirus vaikuttaa kaikkiin aloihin

Siinä missä koronavirus on vaikuttanut tavalla tai toisella jo jokaiseen ihmiseen yksilönä, on sillä luonnollisesti ollut vaikutusta myös ihmistä suurempiin kokonaisuuksiin: yrityksiin. Siinä missä suomalaisten yksityishenkilöiden ei hyvinvointivaltiossamme ole tarvinnut pelätä totaalikonkurssia koronan aiheuttamien rahaongelmien johdosta, on yritysten tilanne ollut hieman tätä mutkikkaampi. Koska yritystoiminnassa pyörivät rahat ovat luonnollisesti hieman suurempia kuin yksityishenkilöiden taloudessa, ovat myös potentiaaliset rahalliset menetykset vastaavasti suurempia. Valitettavan moni yritys on koronan aiheuttamista syistä ajautunut rahalliseen ahdinkoon – tai pahimmassa tapauksessa jopa totaalikonkurssiin. Etenkin moni pienempi yritys on saanut pyristellä voimin pysyäkseen pinnalla, mutta eivät suuremmatkaan yritykset ole olleet koronan vaikutuksilta turvassa – eivät sitten ollenkaan. Myit sitten laadukkaita viskoosimatto ja tai hotelliöitä viiden tähden hotellissa, on yrityksesi liikevaihto taatusti kiikkunut koronan takia ainakin hieman.

Yksi ylivoimaisesti eniten pinnalle noussut koronasta siipeensä ottanut ala on tietenkin tapahtuma-alan ohella ollut kulttuuriala. Kulttuuri ja taide ovat asioita, jotka elävät ihmisistä – ja kun ihmisiä ei ole (tai tarkemmin ottaen ihmismassoja eli tapahtumia), ei ole koko alaakaan. Tämä on näkynyt alan yritysten liikevaihdossa suurena lovena. Moni yritys on joutunut pinnistelemään oikein kunnolla pysyäkseen poissa konkurssin uhasta ja moni yrittäjä on joutunut keksimään hyvinkin luovia ratkaisuja tilapäisen rahapulan eheyttämiseen.

Elokuva-alakin on kärsinyt koronaviruksen takia

Kun sanotaan, että koronasta ovat kärsineet pienet ja suuret, sitä todellakin tarkoitetaan. Vaikka elokuvateollisuus onkin yksi maailman loisteliaimmista ja suurirahaisimmista aloista, ei korona-aika ole ollut sillekään juhlaa. Monia projekteja on jouduttu lykkäämään, muokkaamaan tai jopa lakkauttamaan – ja aivan vähintään tekemään koronaturvalliseksi, mikä ei sekään ole ollenkaan ilmaista. Tuntien alan laajuuden, puhutaan tässä tapauksessa jopa miljoonien eurojen tappioista. Koska maailmamme talous muodostuu pitkälti ketjuista, vaikuttaa tämä ahdinko välillisesti myös moniin muihin tekijöihin. Esimerkiksi elokuvateatterit ja elokuvien suoratoistopalvelut ovat saaneet maistiaisen siitä, kun elokuvateollisuudella ei menekään enää kuin Strömsössä.

Tämä saatiin vastikään tuta myös Suomessa, kun maamme johtava elokuvateatteriketju ilmoitti kieltävänsä omien eväiden syömisen teattereidensa näytöksissä vastatoimena koronan aiheuttamalle rahalovelle. Jatkossa teattereissa saa siis syödä vain teatterin sisällä ostettuja eväitä, jotta yritys saa tahkottua takaisin edes osan niistä rahallisista menetyksistä, jonka koronavirus on sille aiheuttanut. Vaikka tämä muutos on aiheuttanut monissa närää, on se myös täysin ymmärrettävä. Jokainen meistä tietää, millaisella tavalla koronavirus voi ihmisiin vaikuttaa. Kuvittelepa siis sen vaikutus kokonaiseen ketjuun, joka työllistää jopa satoja ihmisiä. Yhtäkkiä omat ongelmat eivät tunnukaan niin suurilta, eikö?

Elokuvanautinto huippuunsa – luo kotiin elokuvateatteri

Oman elokuvateatterin rakentaminen kotiin ei ole ainoastaan isojen kotien etuoikeus. Elokuvateatterin tai ainakin elokuvanurkkauksen voi nimittäin rakentaa myös pienempään kotiin. Jokainen elokuvien ystävä voikin alkaa tuumasta toimeen ja toteuttaa omaa kotiin sopivan elokuvateatterin. Myöskään budjetin ei tarvitse olla suuri, sillä itse rakentamalla tai remontoimalla saa paljon aikaan pienemmällä budjetilla. Kotiteatteria varten ei välttämättä tarvitse hankkia valkokangasta. Elokuvan voi heijastaa myös valkoiselle seinälle. Toisaalta taas suurikokoinen televisio käy myös oikein hyvin. Jo yli 60 tuuman televisiot ovat riittävän suuria, jotta elokuvasta voi nauttia täysin siemauksin.

Jotta elokuvanautinnosta tulisi entistäkin laadukkaampi, televisioon voi liittää kaiuttimet. Ne takaavat sen, että elokuvan äänet kuuluvat. Äänet ovatkin tärkeässä roolissa esimerkiksi kauhuelokuvissa, jossa äänitehosteita käytetään runsaasti. Kaiuttimet ja muutkin oheistarvikkeet voi löytää kätevästi tekniikkaosat verkkokaupasta, jossa on paljon laadukasta elektroniikkaa. Elokuvateatteriin saa varmasti kaiken haluamansa ja vielä edulliseen hintaan. Jos kotiteatteriin taas haluaa panostaa rahallisesti enemmän, tulee silloin kiinnittää huomiota myös akustiikkaan. Akustiikka ei kuitenkaan ole ensimmäinen asia, jota kannattaa miettiä. Sen sijaan tärkeämpää on esimerkiksi hyvä kuva ja ääni.

Erilaisia keinoja toistaa elokuvia

Nykyisin elokuvia voi toistaa niin monella eri tavalla. Jos elokuva löytyy joko DVD:nä tai Blu-Rayna, voi soittimen yhdistää silloin suoraan televisioon. Täytyy kuitenkin muistaa, että ainoastaan DVD:lle tarkoitetut soittimet eivät toista Blu-Ray-levyjä. Blu-Ray tarvitsee juuri nimenomaan sille tarkoitetun soittimen. Myös PlayStation-pelikonsolit toistavat Blu-Ray-levyjä. Kannattaa myös muistaa, että Blu-Ray-soittimille voi toistaa myös DVD-levyjä. Kaikista helpoimmalla pääsee siis ostamalla Blu-Ray-soittimen, jolla voi toistaa molempia formaatteja.

Nykyisin Netflix ja muut suoratoistopalvelut ovat nousseet erittäin suosituiksi. Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden ansiosta ihmisillä on jatkuvasti suuri määrä elokuvia ja tv-sarjoja katsottavanaan. Jos omasta kotiteatterista löytyy älytelevisio, löytyy siitä monesti Netflix valmiina. Näin elokuvien pariin pääsee vain yhdellä napin painalluksella. Jos tällaista vaihtoehtoa ei ole, tulee silloin hankkia Chrome Cast, jonka avulla televisiossa voidaan toistaa ohjelmia, jotka lähetetään kannettavalta laitteelta, kuten esimerkiksi puhelimelta tai tabletilta. Nykyään onkin kätevää, kun ohjelmia on aina saatavilla.

Gianni Versacen uskomaton tarina

Tänä päivänä italialaisen Donatella Versacen johtama muotitalo on tullut tunnetuksi yhtenä maailman kysytyimmistä muotimerkeistä, joka herättää huomiota innovatiivisella muotoilullaan sekä tyylikkäillä mutta huomiota herättävillä väreillä ja symboleilla.

Vuonna 2018 muotisuunnittelija Michael Korsin omistama yhtiö Michael Kors Holdings päätti ostaa kaikki Versacen osakkeet 2,12 miljardin dollarin hintaan, ja vaikka yrityksen omistajuus siirtyi nyt kyseiselle yhtiölle, Versacen perustajan Giannin sisko, Donatella Versace, jatkaa edelleen tämän ikonisen tuotemerkin luovana suunnittelijana.

Tragediasta huolimatta yksi maailman tunnetuimpia tuotemerkkejä

Gianni Versacen traagisesta murhasta huolimatta Versace on pysytellyt vuosikymmenten ajan yhtenä maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Gianni Versacea itseään kutsuttiin monesti Rock n ‘Roll -suunnittelijaksi, sillä Versacen luomuksi nähtiin monien tunnettujen laulajien, kuten Elton Johnin ja Michael Jacksonin päällä. Laulajien lisäksi muun muassa näyttelijät Jennifer Lopez ja Elizabeth Hurley sekä Monacon prinsessa Caroline ovat kantaneet päällään Versacen käsintehtyjä luomuksia.

Vaatteiden lisäksi Versace tuottaa Italiassa valmistettuja koruja ja hajuvesiä. Myös Versacen hajuvedet noudattavat muotoilussaan Gianni Versacen asettamaa linjaa, jossa leikitellään väreillä, symboleilla ja muodoilla. Hajuvesien linjasta löytyy tuoksuja sekä miehille että naisille. Aromaattisten ja vahvojen tuoksujen valmistuksessa on käytetty monia Italiassa luonnostaan kasvavia ainesosia, kuten bergamottia, basilikaa, jasmiinia ja narsissia.

Gianni Versacen elämä

Nyt se, mikä suurta osaa kansaa kiinnostaa, on erityisesti Versacen muotitalon perustajan, Gianni Versacen historia ja elämä, joka on ottanut monien mielestä jopa tarunomaisia piirteitä. Tämän vuonna 1997 murhatun muotisuunnittelijan elämästä päätettiinkin tehdä 9-osainen tositapahtumiin perustuva tv-sarja. Donatella-siskon roolissa nähdään espanjalaisnäyttelijätär Penelope Cruz, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Pirates of the Caribbean -elokuvasarjasta, Pedro Almodóvarin jättimenestyksestä Volver sekä Tom Cruisen aisaparina elokuvassa Vanilla Sky.

Donatellan veljeä ja Versace-tuotemerkin perustajaa, Gianni Versacea, näyttelee venezuelalainen Edgar Ramírez, joka on tullut suuremmalle yleisölle tunnetuksi muun muassa elokuvista Point Break, Deliver Us from Evil ja the Girl on the Train. Giannin poikaystävän roolissa nähdään puolestaan Ricky Martin, joka kuuluu latinalaisen musiikin suurimpiin tähtiin.

Sarjassa keskitytään Gianni Versacen elämän viimeisiin hetkiin. Giannin perhe ja ystävät ovat kertoneet kauhistuneensa sarjasta, sillä esimerkiksi Giannin sisko Donatella ei ole vieläkään päässyt yli veljensä kuolemasta. Hän onkin kertonut, ettei pystyisi ikinä katsomaan sarjaa eläen uudestaan sen hetken, jossa hänen veljensä lyyhistyy kotinsa portaille.

2017-2018 vuosina kuvattu Joel Kazuo Knoernschildin ohjaama ja Ryan Murphyn tuottama sarja on katseltavissa tällä hetkellä esimerkiksi Netflixissä. Versacen traaginen murhamysteeri on saanut sekä kriitikoilta että yleisöltä myönteisiä arvioita.

The Assassination of Gianni Versace –nimellä kulkeva minisarja on American Crime Story –sarjan toinen kausi. Sarjassa esitellään nimensä mukaisesti kuuluisia tositapahtumiin perustuvia rikostarinoita. Esimerkiksi sarjan ensimmäisellä kaudella käsiteltiin yhtä maailman kuuluisinta murhatapausta – O. J. Simpsonin oikeudenkäyntiä, jossa entistä NFL-pelaajaa ja näyttelijää syytettiin ex-vaimonsa ja tämän ystävän murhasta.

Elokuvateatterin perustaminen

Elokuva-ala on yksi jännittävimpiä aloja koko maailmassa. Samalla se on myös yksi seuratuimpia sekä tuottavimpia aloja. Elokuvista kiinnostuneet ihmiset monet ovat unelmoineet elokuva-alalle ryhtymisestä, mutta kovin monesta ei siihen ole.

Yksi idea elokuva-alasta kiinnostuneelle ja yrittäjäksi haluavalle henkilölle voisi olla oman elokuvateatterin perustaminen. Elokuvateatterin perustamiseen toki vaaditaan yrittäjältä paljon pääomaa sekä halua menestyä, mutta niin sitä halua menestyä tarvitsee vain kaikille muillekin aloille.

Miksi alkaa yrittäjäksi

Sanotaan, että yrittäjä on itsensä pomo, ja niinhän se periaatteessa meneekin. Yrittäjyys voi olla yksi palkitsevimpia asioita koko uran aikana. Ehdottomasti jos on kiinnostunut yrittäjyydestä, niin kannattaa ottaa asioista selvää ja lähteä siitä sitten rakentamaan ensimmäistä omaa yritystään.

Yrittäjyyden käsite on se, että jos haluat menestyä, niin sinun pitää myös paiskia sen eteen töitä. Mutta mikään ei varmasti voita sitä tunnetta, kun oma yritys alkaa menestyä, ja sen kaiken on saanut itse aikaan.

Yrittäjänä voit myös tehdä vaikutusta yhteiskuntaan sekä vaikkapa kotikaupunkiisi luomalla työpaikkoja ja tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden käydä juuri sinun elokuvateatterissasi katsomassa hittileffoja. Myös indieleffat ovat nykyään suosiossa, joten ehkä siinäkin olisi pientä bisnesideaa näyttää hieman vähemmän tunnettujen ohjaajien elokuvia, joita ei välttämättä näe muualta.

Mistä rahaa elokuvateatterin perustamiseen

Elokuvateatteri vaatii totta kai rahaa toimiakseen, ja näin ollen pitääkin miettiä mitä kaikkea elokuvateatteriin pitää hankkia. Tietenkin täytyy olla tilat jossa teatteri on, pitää olla videotykit ja valkokankaat millä elokuvat näytetään, ja salit missä asiakkaat voivat sitten katsoa näytökset.

Yksi vaihtoehto on hakea lainaa yritykselle, joka onkin varmaan se yleisin tapa aloittaa yritys. Lainoja myöntävät yrityksille näitä tilanteita varten useimmat pankit sekä yksityiset lainafirmat. Yleisin tapa hakea lainaa nykyaikana on internetin välityksellä. Jos haluat lainan nopeasti tilille, niin Hae lainaa netistä tarvittaessa. Hakemuksen täyttäminen on yleensä melko yksinkertaista, hakemus käsitellään nopeaa, ja lainankin voi saada tilille jo saman päivän aikana.

Ennen lainan ottamista kannattaa kuitenkin vähän kartoittaa, kuinka paljon sitä tarvitsee ja kuinka pitkälle ajalle. Alla on hieman lisää tästä.

Mistä lähteä liikkeelle

Yrittäjyydessä on aina omat riskinsä, ja sen takia on tärkeää, että suunnittelee tarkoin miten haluaa yrityksen toimivan. Liikkeelle voi aina lähteä siitä, että ihan ensimmäiseksi aloittaa tekemällä liiketoimintasuunnitelman, jossa käydään kohta kohdalta läpi mitä yrityksen tulee tehdä toimiakseen.

Liiketoimintasuunnitelmassa muun muassa käydään läpi, onko alueella kilpailijoita ja miten ne menestyvät. Suunnitelmassa on myös tarkkaan laskettu, kuinka paljon yritys tarvitsee rahoitusta, että yrityksen voi perustaa.

Tärkein kohta suunnitelmassa on tietenkin se, kuinka paljon yrityksen tulisi tienata, jotta jäätäisiin voiton puolelle, ja miten tämä voiton tekeminen voisi tapahtua ja mitä pitää tehdä että yritys alkaisi menestyä mahdollisimman nopeaa.

Liiketoimintasuunnitelmia on mahdollista tehdä internetissä. Siihen löytyy monilta sivuilta valmiita pohjia, joihin tarvitsee vain täyttää kohdat. Kannattaa ehdottomasti aloittaa vaikka katselemalla näitä pohjia, jotta saa vähän käsitystä siitä, mitä liiketoimintasuunnitelmassa tulee olla.

Liiketoimintasuunnitelma vaaditaan usein silloin, kun on hakemassa esimerkiksi starttirahaa tai vähän isompaa lainaa jostain. Myös tämä on yksi syy sille, miksi se kannattaa ehdottomasti olla valmiina.

Miten elokuva voidaan rahoittaa?

Elokuvan tekemiseen uppoaa rahaa, eikä läheskään kaikilla elokuvilla ole valtion tukea. Valtion tukemien elokuvien rahoitus järjestetään Suomen elokuvasäätiön kautta, mutta tätäkin rahoitusta tulee hakea ennen elokuvan kuvaamista. Yleensä tuki myönnetään ainoastaan sellaisille elokuville, joiden taustatiimissä on hyvin elokuva-alalla tunnettuja ihmisiä. Elokuva voidaan kuitenkin rahoittaa monella muullakin tavalla. Crowd funding, eli rahoituksen kerääminen yleisöltä, on hyvä tapa rahoittaa elokuvia. Myös monet tunnetut ja hyvin menestyneet elokuvat ovat päätyneet crowd fundingin käyttämiseen. Yksi esimerkki tällaisista on suomalainen Iron Sky.

Indie-elokuvat taas ovat kokonaan tekijöiden itsensä rahoittamia elokuvia. Myös indie-elokuva voi nousta suureksi hitiksi, jos se on tehty huolella. Elokuvan menestyminen ei siis missään nimessä riipu siitä, millä tavoin se on rahoitettu. Yksi keino rahoittaa elokuvat ovat yrityslainat joita voi hakea useammankin tekijän nimissä. Lainojen kohdalla voi sopia, vastaavatko vain jotkut tekijöistä niistä vai vastataanko lainojen takaisinmaksusta yhdessä. Jos tietyt tekijät vastaavat elokuvan rahoituksesta, voi heidät merkitä elokuvan tuottajiksi.

Talkoohengellä pääsee pitkälle

Koska elokuvan tekeminen on rankkaa puuhaa ja vaatii pitkiä päiviä, vaaditaan tekijöiltä pitkäjänteisyyttä ja rakkautta elokuvia kohtaan. Monesti elokuvia kuvataan harrastuspohjalta, mutta todelliset tavoitteet pidetään silti mielessä. Kuvaajan, ohjaajan ja näyttelijöiden ei tietenkään tarvitse olla ammattilaisia, mutta on hyvä, että joukosta löytyy jotakin tuntemusta elokuva-alasta. Sillä pääsee jo pitkälle, eikä esimerkiksi kameraa osaa käyttää, mikäli kuvaamista ei ole harrastanut aikaisemmin. Monesti itse rahoitetut elokuvat ovatkin harrastelijateatteriporukan päähänpistoja, joita sitten lähdetään toteuttamaan yhdessä.

Tärkeintä elokuvan tekemisessä on se, että kaikki siihen osallistuvat panostavat elokuvan tekemiseen ja pysyvät mukana alusta loppuun saakka. Vaikka kyseessä olisi vain harrastusprojekti, josta ei saa palkkaa, on silti tärkeää antaa kaikkensa. Näin lopputuloksesta tulee mahdollisimman hyvä ja elokuvaa voi mahdollisesti levittää myös laajemmalle. Monet hyvin toteutetut indie-elokuvat ovat päätyneet jopa elokuvateattereihin ja niiden tekijät ovat saaneet jalan oven väliin elokuvamaailmaan. Parhaimmillaan voi käydä jopa niin, että pienellä budjetilla toteutetusta elokuvasta tuleekin suuren yleisön suosioon nouseva hitti, jonka tekijöiltä aletaan odottaa aina vain uusia elokuvia.

Kuinka järjestää unohtumaton leffailta

Onko mietinnässä tyttöjen yökyläily, poikien ilta tai vaikkapa opiskelukavereiden get together -tyylinen ilta, johon olisi keksittävä jotakin hauskaa tekemistä? Leffailta on aina taatusti valinta, joka on jokaisen mieleen. Kuka nyt ei haluaisi ottaa poppareita kainaloon ja nauttia maailman parhaasta elokuvasta yhdessä maailman parhaan seuran kanssa? Leffa tuntuu entistäkin paremmalta hyvässä seurassa nautittuna, joten leffailta on taatusti elämys, josta puhutaan vielä pitkään. Mutta onko mahdollista tehdä leffaillasta jotenkin vieläkin parempi elämys? Kyllä on, ja me kerromme sinulle tasan tarkkaan miten se onnistuu! Näiden vinkkien avulla olet sellainen emäntä tai isäntä, jonka illanistujaisia odotetaan hartaasti jatkossakin.

Vinkit unohtumattomaan leffailtaan

  • Yhdistä leffailta naamiaisiin

Kuka nyt ei rakastaisi naamiaisia? Hauskalla teemalla varustettu juhla tekee illanvietosta entistäkin elämyksellisempää, ja oikein etevä emäntä tai isäntä yhdistää leffailtaan elokuvan teemaan sopivan pukeutumisaiheen. Eikö olisikin hauskaa seurata parasta elokuvaa sen hahmoiksi pukeutuneena? Kaivakaa siis peruukit ja meikit esiin, sillä nyt naamioidutaan!

  • Tee elokuvasta tietovisa

Haluatko, että yleisö keskittyy leffaan täysillä? Tee leffasta entistäkin elämyksellisempi kokemus yhdistämällä siihen kilpailu! Jakakaa porukka joukkueisiin tai tehkää jokainen töitä itsenäisesti. Luo jokaiselle tietovisakaavake, jota saa täyttää koko elokuvan ajan. Poimi elokuvasta kohtauksia, kysymyksiä, täydennyslauseita, musiikkikappaleita, henkilöhahmoja – mitä vain! Tietovisat ovat hauskoja ja leikkimielisiä kisoja, jotka tuovat illanistujaiset helposti aivan uudelle tasolle.

  • Yhdistä elokuva juomapeliin

Jos kyseessä on kaveriporukan yhteinen ilta, on taatusti varmaa, että teillä on aina keskenänne hauskaa. Jos kuitenkin haluat olla aivan varma, ettei tylsiä hetkiä pääse syntymään ja että hauskuus nousee aivan uudelle tasolle, yhdistää katsomaanne elokuvaan jonkinlainen juomapeli. Mitä otatte vaikka huikan joka kerta, kun joku itkee draamaelokuvassa? Tai joka kerta, kun joku murjaisee vitsin komediassa? Näin leffailta toimii aivan mahtavana pohjustuksena vaikkapa baari-illalle eikä taatusti unohdu keneltäkään pitkään aikaan. Huomaat pian, kuinka tämä alkaa muillakin muodostua tavaksi, kun kaikki huomaavat kuinka hauskaa se onkaan!

Toimiiko elokuva Aladdin myös nuorten leffana?

Moni lapsi on kasvanut katsellen Disneyn piirrettyä elokuvaversiota Aladdinista, nuoresta pojasta joka lentelee taikamatollaan ja hurmaa itse prinsessan. Mutta toimiiko tarina myös nuorten leffan pohjana? Tänä keväänä leffafaneilla on ollut tilaisuus ottaa siitä selvää, sillä Guy Ritchie on ohjannut uuden Aladdinin seikkailuista kertovan romanttisen fantasiamusikaalielokuvan.

Millainen elokuva on vuonna 2019 kohahduttanut Aladdin?

2019 sai ensi-iltansa elokuvamaailmasta tunnetun Guy Ritchien ohjaus Aladdinista. Kyseessä on fantasiamusikaalielokuva, josta ei puutu romantiikkaa. Tämä elokuva on näytelty versio monen niin hyvin tuntemasta Disneyn animaatioelokuvasta vuodelta 1992. Alun perin tarina pohjautuu Tuhannen ja yhden yön -satukokoelman tarinaan nimeltä Aladdin ja taikalamppu. Satukokoelman satujen on sanottu tarjoavan helpon tien islamilaisten tarinoiden ja kulttuurin äärelle. Esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttila on tutustunut satujen maailmaan, ja kertonut tästä mietteitään.

Uudessa Aladdin-elokuvassa Mena Massoud esittää Aladdinia. Muissa elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Will Smith, Naomi Scott, Navid Negahban sekä Marwan Kenzari. Elokuvassa Aladdin löytää taikalampun, jossa asuva henki lupaa toteuttaa hänen kolme toivettaan. Meistäkin moni on saattanut haaveilla tällaisesta mahdollisuudesta. Mutta jos haaveilet vaikkapa rakentavasi lapsillesi upean leikkimökin, kannattaa suunnata mieluummin byggmax-liikkeeseen kuin tuhlata aikaa taikalampusta haaveiluun. Elokuvassa taikalamppu henkineen sen sijaan tuo elokuvaan mielenkiintoisen käänteen.

Toimiiko elokuva nuorten leffana?

Joidenkin tutkimusten mukaan 93% Aladdin-elokuvan nähneistä katsojista piti elokuvasta, mikä on hyvä saavutus. Suomessa elokuva julkaistiin vuoden 2019 keväällä, tarkemmin sanottuna 22. päivä toukokuuta. Aladdinissa on monia komponentteja, jotka tekevät siitä oivallisen nuorten elokuvan. Siitä löytyy ripaus romantiikkaa sekä jännitystä, mutta myös teemoja, joita moni nuori joutuu käymään läpi.

Prinsessan voimaantuminen on eräs elokuvan keskeisistä teemoista. Prinsessaa voidaankin pitää siinä mielessä hyvänä esimerkkinä nuorille tytöille, ettei hän suostu valmiiseen, hänelle suunniteltuun kaavaan, vaan haluaa elää omannäköistään elämää ja uskoo omiin kykyihinsä. Myös Aladdin uskoo prinsessan kykyihin ja on valmis toimimaan tämän rinnalla.

Aladdin sopii myös maahanmuuttajataustaisille nuorille, sillä se käsittelee aiheita, jotka ovat monille heistä tuttuja. Moni saattaa kokea vaikeaksi sovittaa lähtömaansa kulttuurin ja uuden asuinmaansa odotukset toisiinsa, ja elää omannäköisellään tavalla. Elokuvan prinsessa voi toimia tässä esimerkkinä. On tärkeää, että nuoret uskovat itseensä, ja juuri siitä tämä elokuva kertoo.

Elokuva kertoo myös rakkauden merkityksestä. Monissa maissa on vielä edelleenkin tapana, että nuoret avioituvat vanhempiensa tai suvun valitseman puolison kanssa, voimatta itse juurikaan vaikuttaa puolison valintaan. Puolison status ja varallisuus ovat tärkeässä osassa puolisoa valittaessa. Prinsessa nousee vastustamaan tätä perinnettä, sillä hän ei halua naida prinssiä, joka ei tunnu oikealta valinnalta, ja jota hän ei rakasta. Elokuvassa tulee hyvin esiin se, kuinka ihmisen sisin on tärkeämpää kuin ulkokultaisuus, varallisuus tai status ja lopulta myös prinsessan isä myöntää tämän.

Elokuva kertoo myös ystävyyden merkityksestä. Aladdin käyttää yhden toiveistaan taikalampussa asuvan hengen pelastamiseen, sillä hengestä on tullut hänen ystävänsä. Epäitsekkäästi hän haluaa hengelle paremman elämän. Myös henki auttaa Aladdinia, vaikka joutuukin venyttämään ohjesääntöjään ja tulkitsemaan niitä laveasti. Näiden kahden ystävyksen ystävyys on epätavallista, ja juuri siitä syystä yksi elokuvan parhaista aspekteista.

Taru Sormusten Herrasta – saaga

Taru Sormusten Herrasta on yksi rakastetuimmista kirjallisuuden klassikoista. Kirjasarja on innoittanut lukemattomia muita kirjoja ja elokuvia vuosien mittaan. Tarinassa esiintyvä maailma, Keskimaa, tuntuu aivan todelliselta ja taianomaiselta paikalta. Keskimaata asuttavat haltiat, kääpiöt ja hobbitit, samoin kuin ilkeät velhot sekä kamalat örkit.

Kirjailija JRR Tolkien on pystynyt luomaan ainutlaatuisen maailman, johon jokainen pystyy hyppäämään elävästi mukaan. Kirjaa lukiessa sen tapahtumat eivät tunnu lainkaan keksityiltä, vaan lukijasta todella tuntuu että hän lukee aitoa historiaa. Kaikki hahmot ja tapahtumat on kuvattu niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti, ettei voi välttyä ajatukselta, että lukee oikeasti tapahtuneita tapahtumia.

Miten tällainen legendaarinen tarina sitten on pystytty siirtämään valkokankaalle?

Menneiden vuosien aikana on ollut lukuisia yrityksiä tarinan filmatisoimiseksi, mutta niissä ei koskaan päästy suunnitelmaa pidemmälle. Tarina on niin suuri ja mittava, että se on karkoittanut yleensä tekijät jossain vaiheessa suunnittelua. 80-luvulla tarinasta tehtiin jopa puolipiirretty filmatisointi, joka oli tarkoitus jatkaa loppuun, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Valinta oli sinänsä erikoinen, että katsojien kohderyhmää oli vaikea valita. Piirretty vetosi nuorempiin katsojiin, mutta piirrosten alla oleva oikea filmi taas puhui aikuisemman väen puolesta. Lopputulos oli ehkä hieman sekava elokuva, joka kattoi kirjan alusta kuitenkin vain pienen osan. Tarinan pituus tuntui siis mahdottomalta sovitettavaksi elokuvan muotoon.

Sitten toimeen tarttui kuitenkin muuan Peter Jackson. Hän oli jo nuorempana rakastunut tarinaan ja Tolkienin maailmaan. Jackson päätti filmata tarinan ja tehdä sen niin, ettei puolia tapahtumista täytyisi jättää pois. Syntyi suunnitelma kolmesta erillisestä elokuvasta, samaan tapaan kuin kirjakin on jaettu. Osat ovat Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu. Elokuvat saivat samat nimet kirjan osien mukaan.

Elokuvat osoittautuivat varsin onnistuneeksi. Siinä missä Tolkien pystyi kuvaamaan kaiken todella tarkasti, ja jokainen yksityiskohta oli mietitty viimeistä piirtoa myöden, Jackson ei jäänyt yhtään huonommaksi. Elokuvien tunnelma ja visuaalinen ilme olivat jotain mitä ei oltu ennen nähty. Tarina todellakin heräsi eloon valkokankaalla, ja katsojat ympäri maailmaa ihastuivat ikihyviksi tarinaan ja hahmoihin. Nykyisin Taru Sormusten Herrasta -elokuvat löytyvät monista suoratoistopalveluista ja niitä voi katsella vaikka omalta kännykältään. Kunhan on ensin käynyt katsomassa vaikka käytetyt iphonet jostain verkkokaupasta.

Miten kaikki sitten saatiin aikaan?

Helppoa se ei ollut. Kuvauspaikaksi valikoitui Uusi-Seelanti, ohjaaja Peter Jacksonin kotimaa. Hän osasi hienosti yhdistää kirjan tapahtumapaikat kotimaansa paikkoihin, ja hänellä oli heti visio, että kirjassa kuvattuja paikkoja löytyy oikeasti Uudesta-Seelannista. Kuvausryhmä matkusti paikalle ja näyttelijät siinä mukana. Kuvaukset kestivät kaikkiaan pari vuotta, joten tämä oli kova puristus koko tiimiltä.

Elokuvan näyttelijät olivat hieno sekoitus tunnettuja kasvoja, mutta myös lahjakkaita näyttelijöitä, joita ei ehkä oltu nähty kovin monessa Hollywoodin valtavirran elokuvassa. Tunnettuja kasvoja elokuvissa edustivat Sir Ian McKellenin näyttelemä velho Gandalf, sekä ilkeää velhoa Sarumania näyttelevä Christopher Lee. Suurelle yleisölle tuntemattomampia näyttelijöitä olivat pelotonta soturia, Aragornia, näytellyt Viggo Mortensen, sekä haltija Legolasia näytellyt Orlando Bloom.

Nämä elokuvat olivatkin Bloomille varsinainen uran ponnahduslauta, ja hän on näytellyt sen jälkeen monissa suuren luokan elokuvissa. Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa ei nähdä kovin monia naishahmoja, mutta muutama voimakastahtoinen nainen elokuvassa silti on. Heistä mainittavimmat ovat Kate Blanchettin tulkitsema haltija Galadriel, sekä Liv Tylerin esittämä haltija Arwen.

Miksi Tuntemattoman sotilaan tarina on kestänyt useamman filmatisoinnin?

Kerromme tässä artikkelissa, miksi Tuntematon sotilas on saavuttanut suomalaisten sydämissä sellaisen klassikon aseman, ettei tarina tunnu kuluvan edes useiden filmatisointien jälkeen. Miksi Tuntematon sotilas iskee suomalaisten sydämiin? Suomalainen elokuva ennen ja nyt on puhuttanut sivustollamme ennenkin. Tällä kertaa pureudumme Suomalaisen sotilaan suosion ytimiin.

Tuntemattomasta sotilaasta löytyy suomalaisten arkkityypit, joihin on helppo samaistua

Eräs Tuntemattoman sotilaan sisältämä koukku on se, että sekä kirja että kirjan pohjalta tehdyt elokuvat sisältävät suomalaisia arkkityyppejä, joihin suomalaiskatsojan on helppo samaistua. Kaikki kirjan lukeneet tai elokuvan katsoneet muistavat varmasti esimerkiksi alikersantti Antero Rokan, joka on kannakselaisen maanviljelijän arkkityyppi. Rokka tuntuu olevan aina äänessä ja hänen luonteenpiirteissään korostuu pirteys, jonka vastakohtana Rokassa esiintyy piittaamattomuutta armeijan kuria kohtaan. Antero Rokka on erityisen rakastettu ja samaistuttava hahmo, joka ei nöyristele korkeimpienkaan herrojen edessä eikä suostu nuolemaan kenenkään viking-kenkiä.

Myös uudessa Aku Louhiniemen Tuntemattomassa sotilaassa hahmoilla on tärkeä merkitys ja näyttelijöiden roolisuoritukset nousevat erityisen tärkeää asemaan. Moni kriitikko onkin sitä mieltä, että elokuvan näyttelijät ovat onnistuneet luomaan roolihahmoistaan aitoja ihmisiä ja että elokuva vaikuttaa rehelliseltä sekä realistiselta kuvaukselta, vaikkakaan murteiden osalta näyttelijät eivät aina kykene täydelliseen luontevuuteen. Myös osa elokuvan kuuluisista sitaateista tuntuu kenties hieman päälle liimatuilta – jopa kliseiltä – eikä niiden esittäminen aina luonnistu taitaviltakaan näyttelijöiltä täysin luontevasti.

Miten Aki Louhimiehen uusin filmatisointi Tuntemattomasta sotilaasta otettiin vastaan lehdistön parissa?

Lehdistö suhtautui Aku Louhimiehen uusimpaan filmatisointiin Tuntemattomasta sotilaasta vaihtelevasti. Osa oli sitä mieltä, että uuden elokuvan pituus on jo liiankin pitkä. Osa piti Aku Louhimiehen näkemystä positiivisena yllätyksenä ja osa kehui elokuvan rytmitystä taidokkaaksi. Toisaalta kritiikkiä elokuva sai siitä, että paikoitellen näyttelijöiden puheesta ei tahdo saada selvää.

Aku Louhimiehen versioon on tuotu joitakin lisäyksiä edellisiin elokuvaversioihin verrattuina. Osa lehdistön edustajista oli kuitenkin sitä mieltä, että vain osa lisäyksistä tuntui tarinan kannalta oleellisilta. Lisäykset aiheuttivat nyt osaltaan sen, että elokuva kestää kolme tuntia, mikä on osan mielestä liian massiivinen pituus hyvällekään elokuvalle. Elokuva sai kuitenkin positiivista palautetta siitä, että se päivittää edelliset versiot oivasti Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Lisäksi uusin versio sisältää aikaisempia versioita monipuolisemmin erilaisia sävyjä.

Aku Louhimiehen katsotaan pysyneen aika lailla kirjalle uskollisena. Tosin tässä elokuvassa näkyy aikaisempaa enemmän se, että naishahmot on nostettu entistä selvemmin esille. Kokonaisuutta pidettiin vaikuttavana ja roolivalintojen katsottiin osuneen nappiin. Erityisen onnistuneista roolivalinnoista eräs lehdistön edustaja nosti esiin Jussi Vatasen sekä Eero Ahon.

Lehdistössä ymmärretään myös, millaisten haasteiden edessä Aku Louhimies on ollut lähtiessään tekemään suomalaisesta klassikosta jo kolmatta filmatisointiversiota. Tästä syystä voidaankin sanoa, että Louhimies onnistui tässä vaativassa tehtävässä vähintäänkin loistavasti. Hän ei ole lähtenyt toistamaan Edvin Laineen näkemystä elokuvasta, jolla on jo vähintään klassikon asema, vaan hän on sen sijaan uskaltanut luoda elokuvasta oman näköisensä teoksen. Elokuvassa nostetaan esiin juuri oikeat hahmot ja tällä kertaa osa tunnetuista hahmoista jää aikaisempaa vähäisemmälle huomiolle. Tämän katsotaan eheyttävän tarinan dramaturgiaa. Elokuvan näyttelijöiden työskentelyä kehutaan erinomaiseksi.

Toisaalta lehdistön edustajien joukosta kuuluu myös soraääniä, joiden mukaan uusi elokuva ei tuo mukanaan kovinkaan paljon mitään uutta. Toisaalta Mika Orasmaan kuvausta kehutaan useammassakin arvostelussa silmiähiveleväksi.

Tuoteasettelu Oscar-voittaja elokuvissa

 

Muutama vuosikymmen sitten katselimme Renny Harlinin elokuvia tarkkaillen mahdollisia viittauksia Suomeen, bongattiin Suomen lippuja, Suunnon kompassia, Finlandia-vodkaa ja suomalaista musiikkia sekä ruokaa.

Maailmalla viittaukset ohjaajan syntyperään jäivät varmasti suurimmalta osalta katsojista huomaamatta mutta moni suomalainen tunsi pientä ylpeyttä kotimaasta ponnistaneesta kuuluisuudesta. Sen myötä elokuvien maailma on muuttunut rajusti eivätkä näkyvillä olevat tuotteet ole vain ohjaajan tervehdyksiä kotimaahan.

Tuotesijoittelulla maksetaan iso osa yhä kalliimmiksi käyvien elokuvien kuluista, 10 vuotta vanhat erikoistehosteet näyttävät monissa jättielokuvissa nykyisin tökeröiltä, joten kehityksen perässä pysyminen alalla tarkoittaa myös varteenotettavaa budjettia.

Kellot ja tietotekniikka

Elokuvia seuraava on varmasti huomannut kasvava tuotesijoittelun määrän. Joitakin vuosia sitten kohtauksissa esiintyvät kellot ja puhelimet pistivät silmään ja saattoivat myös ärsyttää, mutta nykyisin ne ovat luonnollinen osa elokuvia. On jopa luonnollista että taustalla vilahtelee yritysten logoja, uusimpia älypuhelimia zoomataan huolella ja erilaisten laitteiden merkit erottuvat selvästi.

Tuotesijoittelu on noussut sen verran tärkeään rooliin, että niistä on menty jopa lakitupaan. Eniten tuotesijoittelua käytetään tietotekniikan alalla, sillä uusimmat laitteet kiehtovat katsojia ja ne sopivat hyvin niin toiminnallisiin kuin myös tulevaisuutta käsitteleviin elokuviin.

Kannettavat puhelimet olivat varmasti ensimmäisiä laajempaa huomiota saaneita elokuviin sijoiteltuja tuotteita. Vuosien aikana elokuvissa on nähty monenlaista kuten Tom Hanksin Tuuliajolla leffan Wilson-pallo, Transformersin Chevrolet-autot ja Paluu tulevaisuuteen elokuvassa juotu Pepsicola. Tuotesijoittelun lisääntyminen tarkoittaa sitä että markkinointikeinona sen on oltava toimiva tapa.

Kotisohvalta ostoksille

Mainonnan vaikutus on kiistaton vaikka moni sen haluaakin kieltää. Uusimmassa James Bondissa nähty puhelinmalli tai lastenelokuvasta johdetut lelut saavat usein alkunsa leffan katsomisesta. Nykyisin elokuvia katsotaan erilaisten palvelimien kautta myös kotona joten siirtyminen nettiin ostoksille suoraan sohvalta on helppoa ja Disneyn hahmonuket ja uusin puhelinmalli päätyvät ostoskoriin helposti.

Sivustolta Furniturebox.fi voi tilata vaikka uuden sohvan, jos alla oleva vanha tuntuu kulahtaneelta leffapenkiltä. Elokuvamaailmaan levinnyt liiketoiminta tuottaa katsojille yhä suuremman budjetin elokuvia ja antaa mahdollisuuden tuottaa, jos vain sopimuksista päästään yhteisymmärrykseen.

Monet suuret yritykset etsivätkin jatkuvasti yhteistyökumppaneita elokuvamaailmasta, sillä suosituimmat elokuvat tavoittavat miljoonia ihmisiä eri maissa. Kun ensi kerralla katsot elokuvaa, seuraa monta tuotetta tai yrityksen logoa löydät elokuvasta.

silent-film